Ennen kompassin keksimistä merellä suunnan määritys perustui lähinnä taivaankappaleiden sijaintiin. Tuhansien vuosien ajan merenkulkijat suunnistivat auringon ja tähtien avulla. Pohjoisella pallonpuoliskolla purjehtijat hyödynsivät Pohjantähteä – eli Polaris-tähteä – selvittääkseen, missä on pohjoinen, mikä auttoi heitä navigoimaan avomerellä. Jos he näkivät Polariksen, he tiesivät minne olivat matkalla. Vaikka tämä tapa oli kätevä, siinä oli selviä rajoituksia: siitä oli hyötyä vain öisin, kun taivas oli selkeä.
Ennustamisen kompassit
Luonnostaan magneettinen rautamalmi eli magnetiitti, jota kutsutaan myös magneettikiveksi, löydettiin ilmeisesti ensin nykyisen Kiinan alueelta. Kun tähän materiaaliin eivät vaikuttaneet painovoima tai kitka, sen havaittiin asettuvan pohjois-etelä -suuntaan. Han-dynastian aikana (noin 300–200 eaa.) Kiinassa valmistettiin kompasseja, mutta niitä käytettiin aluksi paradoksaalisesti ennustamiseen, ei navigointiin.
On helppo ymmärtää, miksi magneettikiveä pidettiin taikavoimaisena – siksi varhaisimmat kompassit toimivat geomantian välineinä, joilla ennustettiin tulevaa. Kompassien käyttö oli tärkeää myös feng shuissa, eli taiteessa luoda harmoniaa tilaan kohdistamalla elementtejä pääilmansuuntien mukaan.
Varhaiset navigointikompassit
Tang-dynastian (600-luku) aikaan kiinalaiset tutkijat keksivät magnetisoida neuloja hieromalla niitä magnetiitillä. Oli myös huomattu, että punaisena hehkuva ja pohjois-etelä -suunnassa jäähdytetty neula muuttui magneettiseksi. Näitä tarkempia neulakompassia voitiin kelluttaa vedessä (märkäkompassi) tai asettaa terävän akselin päälle tai ripustaa silkkinarulla (kuivakompassi). Liikuteltavuus teki niistä huomattavasti kätevämpiä navigointiin.
Eurooppalaiset merenkulkijat
1300-luvulle mennessä magneettikompassit alkoivat yleistyä Euroopassa ja Lähi-idässä. Vaikka osa historioitsijoista on sitä mieltä, että eurooppalaiset kehittivät magneettikompassin itsenäisesti useita vuosisatoja kiinalaisten jälkeen, useimmat uskovat, että kiinalaiset esittelivät kompassin muslimeille, jotka sitten välittivät tiedon eurooppalaisille.
Kompassin saapuminen oli käänteentekevä hetki merinavigoinnin kannalta, sillä aiemmin suunnistettiin vain auringon ja tähtien avulla. Kompassin ansiosta merenkulku oli mahdollista ympäri vuoden, eikä vain suotuisina vuodenaikoina.
Suurten löytöretkien aika
Kompassin avulla eurooppalaiset merenkulkijat pystyivät purjehtimaan avomerellä kauas rannasta. Kompassi oli avaintekijä löytöretkien aikakauden synnyssä – eli eurooppalaisten maailmanlaajuisessa tutkimusmatkailussa 1400–1700-luvuilla.
Tänä aikana navigaattorit ja kauppiaat kartoittivat merireittejä Kiinaan, Japaniin ja Indonesian saarille sekä loivat silkin, teen ja mausteiden kauppareittejä. Samoihin aikoihin espanjalaiset konkistadorit kohtasivat Keski- ja Etelä-Amerikan atsteekki- ja inka-sivilisaatioita, ja tutkimusmatkailijat tutustuivat Pohjois-Amerikan rikkaisiin luonnonvaroihin. Kompassin mahdollistama merenkulun ja kaupan kasvu johti eurooppalaisten asutusten syntyyn Amerikoissa.
Magneettinen ristiretki
1500-luvulla kompassit ja kartat olivat välttämättömiä välineitä merellä purjehtiville laivoille. Silti merenkulkijat huomasivat kompassien käyttäytyvän toisinaan oudosti. Vaikka Polaris näkyi taivaalla, kompassin neula ei aina osoittanut samaan suuntaan – se ei aina ollut pohjoisessa.
1400-luvulla navigaattorit alkoivat ymmärtää, ettei kompassin neula osoita suoraan pohjoisnavalle, vaan lähelle sitä; Euroopassa neula osoitti hieman todellisesta pohjoisesta itään. Tämän vuoksi brittiläiset navigaattorit ottivat käyttöön meridiaanikompassin, jossa kompassin pohjoinen ja “neulan pohjoinen” olivat samat, kun laiva ohitti tietyn pisteen Cornwallissa, Englannissa.
Tiedemiehet alkoivat pohtia, mistä tämä vaihtelu johtui – tästä tuli tunnetuksi nimellä “magneettinen deklinaatio”.
1830-luvulla brittiläiset tutkijat käynnistivät niin kutsutun Magneettisen ristiretken. Tämä antoi viktoriaanisille tiedemiehille mahdollisuuden matkustaa ympäri maailmaa mittaamassa magneettipoikkeamaa. Kartoitus auttoi laivoja ja navigointia, mutta sen tavoitteena oli myös selvittää, miksi Maan magneettikenttä muuttuu ajan ja paikan myötä.
Teknisiä parannuksia
Vuosien varrella magneettikompassiin on tehty monia teknisiä parannuksia. Monet niistä olivat brittiläisten kehittämiä – imperiumin laivaston voimasta ja navigointilaitteista riippuvaisen suurvallan tarpeisiin.
1200-luvulla kompassin neula asennettiin nastan päälle kompassikupin pohjalle. Aluksi kupissa oli merkitty vain pohjoinen ja etelä, mutta pian siihen lisättiin muut 30 pääsuuntaa, jotka tunnemme tänä päivänä.
Kompassiruusu
Alkujaan 32 pääilmansuunnan pisteet merkittiin kuvaamaan tuulia, ja merenkulkijat käyttivät niitä navigoinnissa. 32 pistettä edustivat kahdeksaa päätuulta, kahdeksaa puolituulta ja kuuttatoista neljännes-tuulta. Kaikki 32 suuntaa, niiden asteet ja nimet löytyvät tästä.
Vanhoissa kompassiruusuissa kahdeksan päätuulta oli merkitty kirjaimella viivan yläpuolelle, kuten nykyään N (pohjoinen), E (itä), S (etelä) ja W (länsi). Myöhemmissä kompassiruusuissa – portugalilaisten tutkimusmatkojen ja Kristoffer Kolumbuksen aikakaudella – pohjoista merkitsevän T-kirjaimen (tramontana, pohjoistuulen nimi) tilalla näkyi fleur-de-lys, ja idän L-kirjaimen (levante) korvasi risti, joka osoitti Pyhän maan suuntaan.
Flavio Giojaa (n. 1302), italialaista merikapteenia, pidetään usein merimiesten kompassin kehittäjänä: hän ripusti neulan fleur-de-lys -kuvion ylle osoittamaan pohjoiseen ja sulki neulan lasikantiseen laatikkoon.
Nykyaikainen nesteellä täytetty kompassi
Toisin kuin helposti tärähdyksistä häiriintyvät kuivakompassit, nesteellä täytetyt kompassit kärsivät vuodoista ja niiden korjaaminen oli vaikeaa. Kumpikaan ei ollut selvästi parempi ennen vuotta 1862, jolloin ensimmäinen nesteellä täytetty kompassi varustettiin palkeilla, jotka laajenivat ja supistuivat nesteen mukana estäen vuodot. Näiden parannusten myötä kuivakompassit jäivät historiaan 1800-luvun lopulla.
Vuonna 1936 suomalainen Tuomas Vohlonen keksi ja patentoi ensimmäisen onnistuneen henkilökohtaiseen käyttöön suunnitellun nestetäytteisen kompassin.
Dalvey-kompassi
Dalvey-kompassit tunnetaan ympäri maailmaa – brändimme on laadun ja luotettavuuden synonyymi. Julkaisimme ensimmäisen Dalvey Voyager -kompassin yli 30 vuotta sitten, ja siitä lähtien olemme jatkaneet kehitystyötä. Voyager-kompassista Voyager-kompassista on tullut klassikkotuote: se on valmistettu huippulaadukkaista materiaaleista, täsmällisesti ja tarkalla viimeistelyllä – kiiltäväksi hiottu, tarkkuustyöstetty teräsrunko, hienot yksityiskohdat kilvessä, kehyksessä ja nuppiosassa sekä nestevaimennettu, nopeasti asettuva kompassi, jonka kellotaulu on kuin luksuskellossa. Uusimpien Voyager-kompassien sisäkannet on kiillotettu peilipintaisiksi – täydellinen alusta henkilökohtaisille kaiverruksille ja rohkaiseville mietelauseille: “Kulje rohkeasti kohti unelmiasi”.
Ajan myötä mallisto on laajentunut Grand Voyager -kompassiin: se on suurempi, näyttävämpi versio, jonka kotelon kannessa on puolittainen tarkastusikkuna sekä syväkaiverrettuja yksityiskohtia ikkunan kehyksessä ja kotelon sisällä. Presentation Grand Voyager toimitetaan upeassa, pianolakatussa rasiassa ja sopii erityisesti merkittävien hetkien, kuten ristiäisten, valmistujaisten, häiden, hääpäivien ja eläkkeelle jäämisen juhlistamiseen.
Voyager Expedition -taskumatti yhdistää osaamisemme sekä taskumateissa että kompasseissa – lopputuloksena on todella kaunis esine, josta tulee varmasti luotettava seuralainen retkille ja ulkoiluun. Kompassiosio ja sen syväkaiverrettu kehys istuvat täydellisesti taskumatin runkoon – erityisen suosittu lahja sulhaspojille sekä 18- ja 21-vuotissyntymäpäiville.
Aiheeseen liittyvät artikkelit:
Kompassin Tarinan Alku
How to use a compass Step-by-Step?
Miten kompassi toimii?
